perjantai 2. syyskuuta 2011

Ja taas!

Näin harjoitus tekee mestarin. Istuin juuri lähes tunnin ja näpyttelin tekstiä, jonka onnistuin juuri kadottamaan. Siispä nyt lyhykäisyydessään samoista sisällöistä:

Hiipo Haapo ja Hoopo ovat vähän ronkeleita. Keitetyt potutut on viipaloitava, kurkkuja on pakkosyötettävä muun ruuan lomassa samaten pieniksi paloiksi pilkottuina eikä aamuvelli saa olla velliä, vaan jauhot jauhoina. Tietävät mistä pitävät. Banaanit sen sijaan kelpaavat toisin kuin viimekesäisille edeltäjilleen. Muuten porsiot ovat hyvässä kasvussa ja ruoka maistuu kyllä.

Sadesäät ovat aiheuttamassa kaivuuoperaatioita sikalaan jatkuessaan. Vielä nukkumanurkkaus on pysynyt kuivana, mutta lähellä on veden ohjaus alapuolella olevaan kasvihuoneeseen. Siitä seuraa edelleen pelastustoimia kasvimaailman puolella: villirucola ja ranskalainen rakuuna, jotka ovat kotiutuneet hoitamattomaan kasvihuoneeseen täytyy veden paisumuksen uhatessa siirtää. Samoin yksi pieni koivu ja vielä pienemmät saarnit.

Sikojen utelias toimeliaisuus alkoi myöskin riistäytyä tarhasta. Kärsät alkoivat nostella veräjän lautoja siihen malliin, että eilen katsoimme väistämättömäksä sähköistää avuksi aidan kupeeseen vedetyn lammasaidan. Paimenpoika antaa pikkunäpäytyksiä aidan kautta ja possut ovat ihmeissään ja allekirjoittaneella säilyy mielenrauha, koska siat eivät kirmaa esim naapurin pellossa tahi kylätiellä ketään vastaan.

Kasvimaallekin on syksy koittamassa ja kurpitsoille on kehitteillä kaikenlaisia toimenpiteitä. Testattu ja hyväksi havaittu on mm kesäkurpitsasuklaakaakku ja olemme myös saaneet maistiaisia parista erilaisesta hillokkeesta. Njam! Pikkelssiä luonnolisestikaan unohtamatta. Tänään aion silti kohdistaa koko tietotaitoni maitohappokäymisen aloittamiseen ja sekaan tarkoitus on laittaa oman maan avomaankurkkuja. Pitäkää peukkuja kokeen onnistumisen puolesta!

Antoisia syyshetkiä sieniretkineen ja sadesäineen itse kullekin sielulle!

Sikalasta taas!

maanantai 8. elokuuta 2011

Sikalasta

Kuumeessa kolmatta päivää. Ajatus ei juokse eikä juurikaan jaksa oikeastaan yhtään mitään. Edes sängyssä makaaminen ei tunnu hyvältä. Blääh.

Sikalassa kävin tänä aamuna ja potsikat juoksivat vastaanottamaan ruokiansa. Keitettyjä perunoita on ja niitä on tarjolla joka aterialla. Ne tuntuvat maistuvan, toisin kuin kurkut, jotka eivät ole herkkuja. Taidan tarvita apuruokkijoita illemmalla, onneksi talossa on väkeä paikalla.

Koirapentumme Chico kun sekin vaatii liikkeellelähtöä vähän väliä: unen jälkeen, leikin jälkeen ja ruokailun jälkeen aina kipikapi pihalle. Onneksi koiran ruuansulatus on varsin automaattista eikä tarvitse kauaa tuotoksia odotella. Karvapallo tuntuu tulevan aktiivisemmaksi päivä päivältä. Juoksee jo suurempien kanssa hoitamassa eläimet, joihin sikammekin kuuluvat. Ja lampaat. Kukosta nyt puhumattakaan.

Hikeä pukkaa, parempi jatkaa tuonnempana. Nyt lepoa ja juotavaa.

Terveydeksi!

maanantai 1. elokuuta 2011

Kesyyntymistä ilmassa


Pilvinen päivä pitkästä aikaa. Ja lämpötilakin tuntuu laskeneen sen verran, että villapaita on aamulla kaivettu naftaliinista tai ainakin hattuhyllyltä. Olisiko ilman viileneminen auttanut myös possuja saamaan itsensä liikenteeseen jo hyvissä ajoin aamulla, ei tarvinnut kuin hempeästi huomenet huhuilla, kun Hiipo, Haapo ja Hoopo jo reippaasti saapuivat aamuvellilleen. Siis ensimmäistä kertaa Sauniotarhassa asustellessaan.

Iltaisin siat ovat selvästi virkeämpiä. Vaikka ne makoilisivatkin kylki kyljessä, ne katselevat kirkkain silmin ja päät nousevat välittömästi lähestyessäni niitä. Iltapuolella ne saavat herkullisen kattauksen: monipuolisesti kaikenlaisia ruuantähteitä. Toistaiseksi kaikki tarjottu on kelvannut hyvin, vain kesäkurpitsoiden kovat kannat erottuvat mudasta ja heinikosta syömättöminä.

Päänvaivaa meille ruokkijoille on aiheuttanut aamuvellin rakentaminen. Ja siinä varsinaisesti viljanjyvien jauhoksi saattaminen. Jyviä on kyllä kaupan monella viljelijällä ja sioillehan kelpaa erityisen hyvin juuri kaikenlaiset sekalaiset lajittelujätteet. Nyt olemme saamassa luomulaatua, joka pitää sisällään mm spelttiä, kauraa, hernettä jne. Mutta siinä misssä yhdellä jos toisellakin tilalla ennenvanhaa jauhettiin eläimille itse jauhot, nyt myllyt on myyty ja viljat käytetään myllyllä jauhatuksessa, mistä ne valmistuvat hienoakin hienommiksi leivonta- ja ruuanlaittojauhoiksi. Sioille ja itse asiassa meille ihmisillekin ne karkeammat ja niin sanotusti roskaisemmat olisivat silti nykytietämyksemme mukaan oikein hyvin ja jopa paremmin soveltuvia ja terveyttämme ylläpitäviä. Kun jauhot ovat valkeita ja tasaisia itsekin olen kaikki leivänleivonta vuoteni lisännyt taikinaan milloin mitäkin tikkuista tavaraa saadakseni rouheutta aikaan leivän koostumuksessa.

Jos nyt aivan tarkkoja ollaan, niin meillä makaa tuolla puimalassa jopa oma vanha mylly. Muistan mummon apuna ollessani säkin suuta pidelleeni ja jauhotomua satoi ympärille. Lopulta koko ympäristö oli vaalean tomun peittämää. Mummo käytteli Valmettia, joka hihnan välityksellä sai myllyn mylläämään. Seinästä oli irroitettu lauta, jotta hihnan sai ulkopuolella seisovaan traktoriin. Nyt Valmetti seisoo puimalan nurkassa myllyn vieressä eikä tee muuta kuin viettää eläkepäiviään ja kerää linnunkakkoja päälleen. Mylly sen sijaan kantaa kukkapurkkikokoelmaani, sitä vanhempaa sarjaa: erittäin risat, kummallisen kokoiset ja malliset sekä viheliäisimmät muovihökötykset. Ehkäpä muillakin saattaa siis olla samantyyppisiä ajan ja pölyn hautaamia unohdettuja myllyjä, jotka vain odottavat jonkun toimeentumista ja käyttöönottoa. Kesäsikojen hyväksi!

Useimmiten riittää mielenmaltti ja hyvät puheenlahjat! Asiasta pidettiin hieman puhetta ääneen ja juuri edellistä kappaletta kirjoittaessani sain puhelun, joka ilmoitti meille tänään saapuvasta vanhasta myllystä. Hiipo, Haapo ja Hoopo saavat varmuudella tuoretta jauhatusta ja voimme huokaista helpotuksesta. Jyvät säkissä kotiin ja myllystä velliksi. Kyllä possujen kelpaa!

torstai 28. heinäkuuta 2011

Ensimmäinen päivä sauniotarhassa!

Possut kuljetuksessa

Eilen kaikki kolme Hoota saapuivat sikalaan, jonka sauniot olivat ehtineet vallata alkukesän päivinä. Kaksi reippaampaa virkistäytyi heti niille tarjotussa mutavellialtaassa, yhtä matkasta uupunutta piti vähän rapsutella ja kavereiden kärsillään töykkiä, ennenkuin uudet kotinurkat alkoivat kiinnostaa.

Varsinaista suhdetta Hiipoon , Haapoon tahi Hoopoon ei selvästikään ole ehtinyt syntyä eilisistä rapsutteluyrityksisitä huolimatta. Aamulla mennessäni heittämään jauhoannosta possut makoilivat rentoina apeastiansa ympärillä, kunnes huomasivat kauhean kaksijalkaisen lähestyvän. Seurasi silmitön sinkoilu mahdollisimman kauas, silti niin että näköyhteys pelottavaan toistaiseksi uppo-outoon ihmiseen säilyi kaiken varalta.

Näin se alkoi viime vuonnakin. Ei voi kiirehtiä asioita, jotka ottavat oman aikansa. Luottamus syntyy, kun viisaat siat katsovat minut sen arvoiseksi. Jos katsovat. Sitä odotellessa voin vain ihailla kauniita kirjavia sikojamme ja elehtiä eläimellisen kunnioittavasti ja luottamusta herättävästi.

Helleterveisin Caitu

tiistai 26. heinäkuuta 2011

Blogin käyttötarkoitus muuttuu tästä päivämäärästä lähtien

Koska nuorisonurkalle ei ole ollut käyttöä, muutamme blogin kesäpossujen kasvusta ja touhuista kertovaksi sikapäiväkirjaksi. Samalla sivut toimivat blogikirjoittamisen harjoittelualustana.

Tervetuloa lukijaksi!

sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Arpajaistalkoot

Hahkijat järjestivät eilen talkoot, joissa tehtiin arpajaisvoittoja tulevaa kesäkahvilavuoroa varten.



Myös yhdistyksen nuorin jäsen, Piukku, osallistui innokkaasti maalaamalla liskoja.
Ja niistä tulikin todella hienoja!

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Retki Lahteen

Retkellä suuntasimme ensimmäiseksi MausteMestaan, jossa kaikki myymälän huoneet olivat täpötäynnä erilaisia kuivahedelmiä, pähkinöitä, leivontakoristeita, karkkeja, papuja, siemeniä ja mausteita. Retkeläisillä oli jo kunnon kantamukset ensimmäisen käyntikohteen jälkeen.

Seuraavaksi suuntasimme Trion katutasossa sijaitsevaan Punnitse & Säästä -myymälään. Siellä retkeläisten papu- ja pähkinävalikoimat vielä täydentyivät. Viereisessä afrikkavaikutteisessa myymälässä oli mukavan näköisiä vaatteita ja asusteita.

Sitten syömään! Myöhäisen lounaamme kohde oli Kiinalainen ravintola Hua Du. Edellisenä päivänä oli juuri alkanut kiinalaisen kalenterin jäniksen vuosi, meillä oli hyvä hetki toivottaa toisillemme ja henkilökunnalle hyvää jäniksen vuotta.
Ruoka ja sushit noutopöydästä maistuivat kaikille, jälkiruokajäätelöitäkin pöytään saapui useampaan otteeseen.

Retkeläiset saivat ravintolasta perinteiset kiinalaiset koristeet taidokkaine solmuineen, Näiden koristeiden uskotaan/toivotaan yleensä tuovan onnea ja vaurautta.

Kun vatsat oli täytetty, siirryimme Lahden kaupunginteatterille. Näytelmä Kaislikossa suhisee sopi hyvin kaikenikäisille.
Retki oli mukava ja osanottajat viihtyivät.

perjantai 28. tammikuuta 2011

Tammikuun sarjakuva

Tammikuun sarjakuvana toimii siis minun, Temarin, sarjakuva Citykanit matkustavat junissa jäniksinä.
Siitä ei sen enempää, koulutyö mediaviestinnän tunnilla.
Tehty paintilla.


Helmikuun sarjakuvan piirtäjää ei vielä ole, ilmoittaudu!

Hahkijaaah!

Ensimmäinen postaus Hahkijan nuorisosivuille.
Tästä se lähtee C: Suut hevosenkengälle.
Täällä siis Hahkija ry:n nuorille tarkoitettu osio, johon ainakin minä (Karen) kirjoittelen aina kun keksin jotain tai jotain massiivista tapahtuu.

Mutta näin siis aloitetaan.
Käykää muuten katsomassa kuukauden sarjakuva, tarvittaisiin piirtäjiä.
Myös ei-jäsenet saavat piirrellä ja lähetellä kuukauden sarjakuvia.

Hyvät jatkot, kirjoitan taas kun tulee asiaa!